tiistai 25. helmikuuta 2014

Persona3 Mitsuru ja Minato






Teimme Jeren kanssa Desucon 2013 coniin Persona 3 cossin. Olin perjantaina todella kipeä, joten missasimme perjantain rankkasateen. Normaalisti ihmiset sairastuvat conissa, mutta minun tapauksessani tapahtui jotain kummallista ja paranin.
Miekan minulle teki Jani, koska en itse oli mikään mestari puutöissä. Sain meidän Persona3 cossit viimetingassa valmiiksi ja  jakesti juuri lauantain, ennenkuin hajosi. Tai no rusetti purkaantui totaalisesti ja kengistä lähti solkien koristeet irti... Mutta se kesti onneksi juuri niin kauan kuin tarve oli. Meitä tultiin vetämään hihasta kun Persona4 cossareilla oli Photoshoot, joista nämäkin kuvat ovat.
Joku anto mulla Poccyn ja kävi näin...

 
Tämä on ehdottomasti yksi lempi kuvistani!!!


 
Noi cossit oli hienojaaaaah. Oli omituista cossata hahmoa, jota ei oikeastaan tuntenut niin hyvin. Aina kun joku tuli kysymään hahmosta jotain teki mieli juosta karkuun. Ei sitä tunnetta enää KIITOOOOOOS! Coni oli kuitenkin oikein kiva. Muita Mitsuruita ei ollut lauantaina, joten ei ollu niin pahasti paineita. Iltabileissä hyppäsin boxin päälle tanssimaan etualalle ja pidin kunnolla hauskaa. Joku kuvaaja otti minusta kuviakin, mutta en ole löytänyt niitä mistään... Nukuimme Jeren kanssa kebab yöpalan jälkeen autossa, yllättävän hyvin. Tälläkertaa molemmat etupenkeillä. Olin fiksuna ottanut kevyen makuupussin ja kunnon tyynyn.Sitä huomaa miten ennalta suunnittelu kannattaa ja tehdä olonsa mahdollisemman mukavaksi, koska sitten on aamullakin parempi olo. 

Vaihdoin Lawin päälle ja jotenkin päädyin tähän ryhmäkuvaan. Päädyimme samaan opiskelupaikkaan Zoron kanssa Hämeenlinnaan ja me molemmat viihdymme hyvin.
Kun olin sunnuntaina saanut jo meikit pois ja halusin vain saada korkkarit jalasta joku juoksi perääni ja pyysi halia. Vastasin että "Tottakai, olen vain jo aika naturallina!" Oli kyllä taas päivän piristys.
 

lauantai 22. helmikuuta 2014

Ritsuka ja Seimei- Loveless



image
Tehtiin sitten Millan kanssa Traconiin Seimei X Rituka cosplay.

Seimeitä ei näy sarjassa juuri yhtään ja hänestä oikeastaan vain puhutaan Ritsukan veljenä. Mutta lupasin ystävälleni, että tekisin cossin.
Traconin lauantaina puin cossin ylleni ja meistä otettiin pari kuvaa. Kävimme myös Millan kanssa pitämässä pienen photoshootin.









Meillä oli kivaa, vaikkei juuri kukaan meitä tunnistanutkaan! 

Lal Mirch ja Colonello



Tein mulle ja poikaystävälleni cossit Desuconiin. Jere osti paidan ja housut netistä. Minä muokkasin paidan, tein otsapannan ja leikkasin Bell peruukkini, Colonello peruukiksi. Jeren paidan yksityiskohtien tekemiseen ei mennyt kauan, kun tunnun vähitellen olevan säätämisen mestari. Merkki jonka tein paidan hihaan on maalattu. Jouduin hieman keksimään omasta päästä, koska en löytänyt hyvää kuvaa.
Oman aseeni teossa olikin sitten vähän enemmän ongelmia. Ensin ajattelin tehdä sen toisesta materiaalista... mutta totesin ettei se ollut hyvä idea. Lasit tein varmaan miljoonaan kertaan. Eri kokoiset ja eri materiaaleista kunnes päädyin näihin mitkä näkyvät kuvissa. En saanut kuulokkeita aivan valmiiksi coniin, mutta lupaan tehdä ne viimeistään ensi kesäksi. Kengät sain päivää ennen conia Jeren äidiltä. 


Mulla ja Jerellä oli aivan ihana desucon ja meistä otettiin paljon kuvia. Jere sai paljon huomiota ison pyssynsä ansiosta ja musta tuntu välillä siltä, että mut otettiin kuvaan vain siksi koska roikuin Jeressä. Meitä jopa haastatteli Radio Nova. Ne otti meistä kuvan ja kyseli cosplaysta.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Seksikäs Parantaja


Meikkien kokeilua



Saara ehdotti keskellä yötä että tehtäis mulle joku OP cossi ja ei siinä voinu kieltäytyäkkään. Mun mielestä Law on aivan mahtava hahmo ja sillä on petenttiaalia ja persoonaa. Kaiken hyvän lisäksi mun kasvot sopii siihen cossiin tosi hyvin. Vaikkakin mun ripset on tosi tosi pitkät niin ne pitää meikata näkymättömiin. Plus näytän yllättävän hyvältä partani kanssa... Vaikkei mihet siitä ole hirveesti tykänneetkään.

Saara oli ihana ja teki mulle ton karvahatun. Hän tuli meille viikoa ennen conia ja pistimme cossin kasaan parissa tunnissa. Yötöiksi se meni, mutta ei se haittaa. XD
Kyllä ilmeet oli hienoa kun kanniskelin yli metrin pituista keppiä ympäri ämpäri Hyvinkäätä. Isän avustuksella siitä tuli ihan hyvä miekka.

Hupparia käytän yllättävän usein. Se on mukava ja toisin kuin kaupan huppareissa, siinä on todella todella iso huppu ja pitkät hihat. Ärsyttää vain etten löytäny samaa kangasta sekä keltaisena, että mustana... Mutta ei se ny niin tarkkaa oo. Kuhan näyttää hyvältä. Sit maalasin mustalla kangasvärillä merkin keskelle kangasta ja kuivasin sen hiustenkuivaajalla.... Kuten kuvassa näkyy. Kärsimättömyys iski. Sit viel kirpparilta eurolla ostamani korkkarit jalkaan ja menoksi.




Menin sitten Frostiin tuo kokonaisuus päälläni ja sain yllättävän hyvän vastaanoton. Pääsin lehteenkin OP porukan kanssa. Onneksi olin ainoa Law niin ei tarvinnut verrata omaa cossiaan mihinkään. Pidettiin hauskaa kavereiden kanssa-

 






Prinssi Belphegor- Katekyoy Hitman Reborn






Desucon 2012 Cossasin yhden kerran kyseistä hahmoa ja tein hänen asuaan vielä yöllä, juuri ennen Desuconia. Ehkä yksi isotöisimmistä cosseista. Noi housut oli helvetilliset tehdä käsin farkkujen päälle. Takki on tosin ihana. Käytän sitä ihan muutenkin välillä. Minua ei juurikaan huomattu kun kävelin pitkin conia. No ei se KHR kai niin katottu sarja oo...  No raitapaita oli silkkivillaa ja sen alla piti olla vielä pindit ja toppi. Olin kuolla kuumuuteen ja epämukavuuteen. No olin luvannut sitä cossia niin kai se sit piti tehä ryhmäcosplayhin! 
Vaihdoinkin Bellin Sebbyyn päivän puolivälissä ja heti jostain hyppäsi kuvaaja...


Kyseisessä ryhmäcossissa oli mukana vain pari ihmistä jonka tunsin etukäteen. Mutta oli silti ihan kivaa kuvailla. Tän jälkeen tosin oli ties minkälaista draamaa, josta ei sit sen enempää.








Sebastian- Kuroshitsuji


























Sebastian cossi on ollut minulle tärkein. Sen avulla tutustuin nykyiseen parhaaseen ystävääni Millaan! Muutenkin minut yleisesti tunnetaan Sebbynä. Käytinhän sitä, jopa viidessä conissa putkeen. Kunnes en enää löytänyt mitään siihen lisättävää. Se oli hauska tapaus. Kuljeskelin yksistäni Animeconissa 2011 kun minulla oli Ciel vasta seuraavalle päivälle. Se sattui olemaan ainoa Animecon, missä olen tähän mennessä käynyt. Onhan se aika kaukana. 
Huomasin tanssiaisasussa olevan Cielin kuljeskelevan conipaikalla ilman Sebbyä, mutta en uskaltanut kysyä häntä photoshoottaamaan kanssani. Menin myyntipöydille parin kaverini kanssa ostamaan pikkukrääsää. MATERIA on parasta! Tsihii! Tunsin nykäisyn hihassani ja siinä tuo pieni suloinen tytöntyllerö oli. Pyysi halia ja kuviin kanssaan. Olin tietenkin siltä seisomalta valmis! Kuitenkin aikaa oli vasta myöhemmin päivällä. Meistä otettiin todella hyviä kuvia ja pituuserommekin näytti oikein kivalta! Myöhemmin hankin cossiin paremmin sopivat kengät ja nyt on uusi peruukkikin kesän comebackiä varten ostettu!

Poseeraaminen oli kyseisessä cossissa aika hankalaa, mutta enköhän minä useimmissa kuvissa ihan hyvin onnistunut! Kyseisessä kuvassa Ninni pyysi syliin, koska oli nähnyt toisen Cielin sylissäni...
Sitten kävi näin. Tyttö oli todella hunosti sylissäni, kun meidän ympärille hyökkäsi ainakin seitsemän kuvaajaa samaan aikaan! No molemmat repesivät nauramaan ja kuvat ovat sen takia aika hysteerisiä.

Muuten olen nauttinut coneistani Sebastienina todella paljon. On todella monta kuvaa jotka mieluusti poistaisin netistä.... Mutta minkäs sille voi. Ei se peruukki voi koko päivää olla hyvin päässä.

Toi cossi on muutenkin melkein tappanu mut. Bindit, piilarit, korkkarit, peruukki ja meikit on aina ihan huonosti. Sitä huomaa miten totta "cosplay ilman tuskaa on!" Tosin voishan sitä tehdä mukavankin cossin joskus... 


Ehkä elävämmin on jäänyt mieleen, kun Animeconissa-11 pieni poika vetäisi minua hihasta ja pyysi halia. Sitten hän halasi Cieliäkin. Vähän matkan päässä ilmeisesti tytön isosisko kysyi pikkusiskoltaan haluaako hän halata Sebastiania ja hän kipitti luokseni. Tyttö vetäisi minua hihasta ja halasin häntä. Kun isosisko kysyi haluaako tyttö halata Cieliäkin tyttö huusi kovaan ääneen "EN!" Aika suloista! Siitä saatiin porukalla hyvät naurut. Sebby on niin suosittu! Ninnin kanssa me päästiin Animelehteen Animeconin jälkeen. Meiltä ei edes kysytty lupaa... 

Saaraan tutustuin Desuconissa 2010 kun minulla oli Sebby ensimmäistä kertaa päällä! Saara istui ulkona ja valitti kipeitä jalkojaan. Liian pienet korkkarit puristivat jalkoja. No annoin reppuni kaverilleni ja kannoin Cielin sisälle rappuselässäni. Saara oli varannut minut Lauantaille ja tässä kuvaajan meistä ottamia kuvia. 







Vaikkakin coneissa saa ihanan helposti kavereita samasta sarjasta cossaavista, on poikkeuksiakin. Tsuna tuli taakseni piiloon ja hän sopi niiiiin hyvin leuan alle. Todella usein minut mielletään äidilliseksi, joka on omalla tavallaan totta. Pituuteni takia minua harvoin mielletään pieneksi ja söpöksi pikkutytöksi. Syy miksi en niitä myöskään cossi, koska ne eivät sovi kehonrakenteelleni. Se ei näytä suhteessa hyvältä tai luontevalta. Jotkut asiat näyttää paremmalta pitkällä ihmisellä ja jotkut lyhyellä!

Minua myös pyydettiin Cosplay Deitti Yaoi kierrokselle Animeconissa ja kavereiden tuuppimisen jälkeen olihan mun sit suostuttava!

Tässä mihin ollaan tultu!

torstai 20. helmikuuta 2014

Naon ensimmäinen cossi

 
Miksi aloitin cosplayn?
Liityin teateriryhmään ja tutustuin siellä nuoriin jotka harrastivat coneissa käymistä ja cosplayaamista. Päätin sitten lähteä heidän mukaansa ja olen jäänyt koukkuun. Tosin ensimmäinen miittini oli jo kesällä 2009. En ole sen jälkeen käynyt kuin yhdessä miitissä, jonka järjestin itse.

Minkä perusteella valitsin ensimmäisen cossin?
Eräs ystäväni suositteli Narutoa ja päädyin sitten cosplayaamaan Shikamarua. Samaistuin hahmon luonteeseen, eikä puvun tekeminen näyttänyt mahdottomalta. Kaiken hyvän lisäksi moni kaverini cossasi samasta sarjasta.
Puhuin sitten mummoni kanssa, siitä olisiko hän kiinnostunut tällaisesta projetkista. Kaiken muun ostaisin kaupasta, mutta liivi tuli tehdä itse. Viikonloppu siihen meni ja olen vieläkin siihen tyytyväinen. Sain apua mummon kaverilta, joka on ennen ollut ompelija.


Ensimmäisen cossin teko
 Silloin en vielä ollut löytänyt eBayn peruukkeja, enkä olisi uskaltanut sieltä mitään ostaakkaan. Niimpä cossi oli toteutettava omilla hiuksillani. Omalla tavallaan cossin valinta pohjautui myös omiin pitkiin ruskeisiin hiuksiini.

Ninjapannan ostin helsingistä Muumilimumiitin aikana ja verkkopaita löytyi kirkon kirppiksen ilmaislaarista. Housut minulla oli jo valmiina. Heittotähtikotelona toimi pieni kameralaukku. Kenkiä en ollut tehnyt, mutta se annettakoon ensikertalaiselle anteeksi!!!

Ensimmäinen con.
Tsukicon oli helsingissä ja lähdimme matkaan Jäken porukalla. Olin ollut yöpynyt edellisen yön sijauspatjalla ja kaveri oli nukkunut päälläni. Joten aamulla oli hieman vaikea päästä ylös kipeän selän takia. No haukottelin vähän väliä huonosti nukutun yön jälkeen ja kuljeskelin yksikseni. Ei siinä mitään. Minusta se oli oikein mukavaa. Minulla ei ollut lippua ja palelin jonossa 20C pakkasessa. On ihme miten ihmisistä saa juttuseuraa kun kaikilla on niin hemmetin kylmä. Minulla oli onneksi pitkät housut, toppatakki ja hanskat. Edessäni tosin seisoi Hidan (Narutosta), jolla oli aivan varmana kylmä. Juttelimme lämpimiksemme ja naureskelimme, kun jono liikkui kaksi metriä tunnissa. Tämän jälkeen olen aina ostanut lipun etukäteen!! Opin senkin kantapään kautta. Valitettavasti minulla ei ole kuvia itse conista, mutta pidimme photoshootin kavereideni kanssa Rantapuistossa.





Harrastuksena Cosplay on auttanut minua löytämään itsevarmuuteni uudelleen!
Olen saanut samanhenkisiä kavereita ympäri ämpäri Suomea ja hyvät naurut!